Selät

Monesti juoksulenkillä, varsinkin näin keväisin kun monet aloittavat juoksuharrastuksen, tulee vastaan monenlaista menijää. Osa pyyhkii kevyesti ohi, toisiin maan vetovoima tuntuu vaikuttavan kovemmin.

Yhtäkaikki, olen huomannut, että kun näen edessäni jonkun matkan päässä juoksijan joka on matkalla samaan suuntaan, eli "selän", sisäinen kilpailuvietti syttyy automaattisesti. Huomaamatta pulssi nousee pari pykälää ja isompi vaihde lähtee silmään, riippumatta lenkkivauhdista. Tavoitehan on päästä tuon selän ohi, ja tietysti niin että ohi mennään heittämällä eikä ohitushetkellä kasvoilta saa kuvastua minkään sortin väsymystilaa.

Tämä saattaa kuulostaa psykoottiselta, enkä tiedä onko kyse sisäisestä kilpailuvietistä vai jonkinlaisesta henkilökohtaisesta kieroutumisesta, mutta ohittaminen tuntuu hyvältä, tapahtui se sitten maratonilla tai peruslenkillä.

"Eri kokoisista" selistä saa tietysti eri määrän pisteitä. Ykkösenä on miespuolinen lenkkeilijä ja siellä häntäpäässä ehkä sauvakävelijät (hieno laji, älkää käsittäkö väärin!). Pyöräilevät vanhat mummotkin saattavat olla yllättävän sisukkaita.

Viime maanantaina tein Nellan kanssa "ins and outs"-tyyppistä harjoitusta, jossa juoksin lenkin lopuksi vuorotellen 50 m täysillä ja 50 m rennosti, tämä 15 kertaa. Heti vetojen alussa rinnallemme tuli rullaluisteleva nuorehko pariskunta, joista sain hyvät selät koko vetojen ajaksi. Asiaa auttoi se, että mentiin lievää ylämäkeä, jolloin minä menin ohi vedon aikana ja pariskunnan mies tuli rinnalleni aina kun hölläsin juoksua. Revitin niin pitkään kun jaksoin, mutta viimeistä edellisen vedon kohdalla tuli alamäki ja senhän tietää kuinka kovaa rullilla alamäessä mennään. Niin tai näin, mahtavaa vetoapua!