Paavo Nurmi Marathon 2008

Lomalla lueskelin Paavo Nurmen elämästä kertovaa kirjaa, sopivaa latausta hänen nimikkomaratonilleen siis. Nurmi oli aikanaan paitsi armoton harjoittelija ja kellontarkka juoksija, myös syrjäänvetäytyvä ja epäsosiaalinen erakko. Saavutuksistaan huolimatta hän ei koskaan avautunut täysin toimittajille eikä varmasti lähimmille ihmiselleenkään, ja osa siitä tarunhohtoisesta sädekehästä joka hänen saavutustensa ylle on valettu juontaa juurensa juuri itsenäistyneen kansan tarpeesta saada oma kansallissankarinsa.

Maratonlauantaina 28.6. klo 13.10 lähtöviivan takana oli n. 3000 Paavon hengessä ennätystään, mukavaa urheilutapahtumaa tai äärimmäistä masokismia tavoittelevaa eri tason juoksijaa. Sää oli loistava, plus 16 ja pilvistä. kympin jälkeen alkoi tihkua vettä ja toisella puoliskolle se yltyi paikoitellen kovaksi sateeksi, mutta siinä vaiheessa se ei enää oikeastaan enää ollut suurin suoritusta haittaavista tekijöistä.

Jukolan viestin jälkeen kalenterissa oli merkittynä vain yksi 8k lenkki sairastelusta johtuen, joten taktiikkana oli lähteä varovaisesti, tunnustellen, ja hakea loppua kohden rivakampaa vauhtia jos punteissa vielä olisi varaa. Toteutus ei ollut aivan suunnitelman kaltainen; innostuin napsimaan selkiä kiinni heti alkurytäkästä selvittyämme ja ensimmäinen puolikas menikin aivan liian kovaa päivän kuntoon nähden. Puolivälin lähestyessä alkoi jo tulla ensi merkkejä siitä, että tästä ei elävänä maaliin selvitä. Puolikkaan kohdalla kello näytti 1.40 ja jaksoin vielä vilkutella joenrannan katsojille. Lorettakin oli hienosti kameran kanssa passissa heti väliaikapisteen jälkeen.

Laskin Nellan selkänojan alas ja päästin hänet unten maille jatkaakseni loputtomalta tuntuvaa junnaamista pikku hiljaa puutuvilla jaloilla. Vauhtia piti laskea roimasti, ja otin asiakseni syödä ja juoda reilusti kaikilla väliaikapisteillä. Päätin, että kävelyaskelta en ottaisi vaikka miten pahalta tuntuisi. Ja vaikeaahan se olikin, varsinkin Ruissalon hiekkapoluilla. Kilometri kilometriltä, juottopiste juottopisteeltä, jossain kaukana kangastava maali läheni. Viisi kilometriä ennen maalia tankkaus alkoi purra ja sain uutta voimaa lähenevästä jokirannasta. Ruissalossa ohitsemme oli juossut kymmenittäin maratoonareita, nyt pystyin jo roikkumaan perässä ja napsimaan muutaman väsähtäneen kiinnikin. Loppu ei ollut helppo, oikeastaan silkkaa tuskaa askel askeleelta, mutta aikaisempien juoksujen rutiinilla ja ihmisten kannustamana sain aikaiseksi jopa jonkin sortin loppukirin.

Maalissa kello näytti 3.34.44, eli vain 32 s hitaammin kuin ilman vaunuja juostu SLC Marathon 2006! Upea fiilis, maalissa päästiin Turku TV:n haastatteluunkin. Myös kuuluttaja hehkutti maaliintuloa vaunujen kanssa!

Maaliintulon jälkeen tapahtui jotain mitä ei aiemmilla kerroilla ole tapahtunut: huulet menivät sinisiksi ja sormista hävisi tunto. Liekö ilman koleus vai loppuun ajetun kropan kepposia, niin tai näin, upea marathon finisher-paita mukaan ja kotiin nauttimaan juoksun jälkeisestä hurmiosta.